Suomi kuului vielä suuriruhtinaskuntana Venäjään, kun Martinhovi valmistui vuonna 1905 Martinniemeen. Itse rakennuksen hirsikehikko on siirretty Keuruulta, jossa se on mahdollisesti toiminut asemapäällikön asuntona. Martinhovin rakennutti Emil Granfelt perustamansa Martinniemen sahan disponentin eli isännöitsijän asunnoksi.
Sahan jouduttua kuitenkin lopettamaan toimintansa, jäi Martinhovi tyhjilleen, kunnes kasakkaupseerit huomasivat sen oivalliseksi paikaksi meriliikenteen vartiointiin. Kansainvälinen tilanne oli kireä ja sodan uhka leijui Martinhovinkin yllä. Kasakat tuumivat, että Martinhovista käsin oli hyvä vartioida, ettei vihollinen pääsisi Kiiminkijoen suiston kautta selustaan. Martinhovin katto sai koristeekseen vartiotornin ja puhelinlinjoja rakennettiin karsimalla miekoin puita pylväiksi lankoja varten.
Elämä oli Martinhovissa värikästä, kun kasakoiden veri kuohahteli. Kun taisteluja ei näillä seuduin käyty, heiluivat miekat asukkien välisissä kaksintaisteluissa, eikä uhreiltakaan vältytty. Kerrotaanpa eräänkin hävinneen osapuolen tulleen haudatuksi hevosineen päivineen Martinhovin läheisyyteen erään suuren männyn juurelle.
Maailmansotien välisenä aikana toi Martinhovin elämään vaihtelua kieltolaki. vuosina 1919- 1932 oli maassa ankara jano, jota lievitettiin salakuljetuksella. Kieltolain aikaa voi hyvin verrata villin lännen aikaan Amerikassa. Monet nuoret miehet hankkivat omaisuuksia tai menettivät niitä Martinniemen edustan vesialueilla ja rannoilla. Jotkut huono-onnisimmat menettivät jopa henkensä. Martinhovissa osattiin salaa nauttia trokarien työn hedelmistä, hovin herroille ja heidän vierailleen piti saada snapsit ja konjakit kieltolaista huolimatta.
Kun Suomi toisen maailmansodan lopulla solmi rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa, Martinniemeen majoittuneista saksalaisista aseveljistä tulikin vihollisia. Voidaan sanoa, että juuri täällä alkoi Lapin sota Suomen ja Saksan välillä.
Syyskuun 24. päivänä 1944 järjestettiin Martinniemen naisille, lapsille ja vanhuksille pimeyden turvin evakuointi rautaproomulla Ouluun. Tiedettiin näet, että vihollisuudet alkaisivat seuraavana aamuna. Pimeässä lähtö viivästyi, ja proomu ja sitä vetänyt hinaaja olivat vielä näkyvissä, kun aamu koitti. Saksalaiset aikoivat ensimmäisenä toimenaan ampua proomun upoksiin, mutta paikallisilla viranomaisilla oli vielä keskusteluyhteys saksalaisiin, ja he saivat estettyä murhenäytelmän. Sen sijaan saksalaiset tuhosivat sahan rannassa olleet 36 muuta proomua räjäyttämällä.
Räjäytystöitä seurattiin Martinhovista, mutta niin paljon olivat saksalaisetkin ihastuneet taloon, että avasivat ikkunat, etteivät vain paineaallot olisi rikkoneet niitä. Sahan palokuntakin sai olla valmiusasemissa, ja heti kun räjäytystyöt oli saatu päätökseen, he saivat mennä sammuttamaan lautatarhaa uhkaavat palonalut. Täältä saksalaiset sitten vetäytyivät Kemiin, jossa varsinaiset vihollisuudet alkoivat suomalaisten koukattua saksalaisten selustaan.